sunnuntai 24. elokuuta 2014

SURULLISEN KUULUISA DACHAU

Tänään suuntasimme kohti Dachaun keskitysleiriä. Dachaun keskitysleiri oli natsi-Saksan keskitysleireistä ensimmäinen. Toimintavuosinaan 1933-1945 Dachaussa oli yli 200 000 tuhatta vankia Euroopan lähes jokaisesta maasta, viisi suomalaista mukaanlukien. Dachaun vangit olivat muun muassa juutalaisia, homoseksuaaleja, natsivallan vastustajia ja Jehovan todistajia.

Dachaun keskitysleirillä oli myös alaleirejä ympäri Saksaa. Alaleirejä olivat muun muassa Mühldorf ja Band of Brothersista tuttu Kaufering.

Dachaun keskitysleirin toiminta alkoi työleirinä, mutta myöhemmin se toimi myös tuhoamisleirinä. Dachaun keskitysleirillä ja sen alaleireillä kuoli yhteensä yli 41 500 vankia. Osa heistä kuoli nälkään, osa tauteihin ja suuri osa heistä murhattiin.

29. huhtikuuta 1945 amerikkalaiset sotilaat vapauttivat keskitysleirin henkiinjääneet. Osa leiriä vartioineista SS-joukoista oli jo paennut ennen amerikkalaisten tuloa, osan amerikkalaiset sotilaat ampuivat ja osan SS-upseereista vangit pahoinpitelivät kuoliaaksi. 

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

































Loppu"kevennykseksi" Schindlerin listan tunnari


6 kommenttia:

  1. Karua kertomaa ja katseltavaa. Ja onko ihmiskunta oppinut tästäkään...

    Sirpa-äiti

    VastaaPoista
  2. Samoissa ajatuksissa täällä mekin ollaan; maailmantilanne ei voisi juuri epävakaampi olla. Mutta nauttikaa Katri ja Atte täysillä ja toteuttakaa reippaasti unelmianne.
    Raija ja Pera

    VastaaPoista
  3. Tuli kylmä olo.Tuo tunnari sai kyyneleet silmiin. Komppaan Sirpaa, karua kertomaa ja katseltavaa. hyvää jatkoa reissuun:) Täti Carita

    VastaaPoista
  4. Nyt tähän vasta jälkikäteen kommentoiden: hienoja kuvia! Ja mustavalkoisuus (pl. tietenkin se punainen) toimii vähintään yhtä hyvin kuin aiemmin mainitsemassani elokuvassa. Hyvä valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta mitä todellista helvettiä, ottivatko natsit käyttöön loisteputkenkin huomattavasti ennen muita. Lamppu kyllä keksittiin teoriassa jo 1840-luvulla, mutta otettiin yleisesti käyttöön vasta 1960-luvulla. Tosin valtio joka keksi ballistisen ja risteilyohjuksen tuotti varmasti myös sitten loisteputkia.

      Poista
  5. Tässä parin vuoden päästä vasta pisti silmään tuo kuva IMG_1931.JPG.

    Mulle on uutta tietoa se, että saksalaiset olisivat rakentaneet juutalaisille synagogia työleireille. Mutta siis näköjään rakensivat. Mahtoivatko rakentaa myös valtakunnantaloja jehovalaisille?

    VastaaPoista